Mikkelin jäähalli sai viimein kaipaamansa LED screenit

Jäähallia ja Saimaa Stadiumia koristaa jatkossa Digiteknon kirkkaat LED screenit

Toimituksen ei voi sanoa sujuneen kuin rasvattu kaikkine käänteineen, mutta lienee kuitenkin tärkeintä, että lopulta asiakkaan käyttöön päätyi tuotteet, jotka ovat laadukkaat ja tuottavat iloa vuosiksi eteenpäin. Kaiken kaikkiaan varsin vaiherikas ja tietyllä tapaa haasteellinenkin projekti antoi meille arvokasta kokemusta LED screeneistä, ja taas hieman uudenlaisessa ympäristössä, kuin mihin olimme aiemmin tottuneet. Toimitus koostui kahdesta LED-näytöstä, joista toinen sijoitettiin mahdollisimman lähelle Saimaa Stadiumin pääsisäänkäyntiä ja sen jylhää lasiseinää, ja toinen - huomattavasti pinta-alaltaan suurempi näyttö - asennettiin puolestaan Ikioma Areenan seinään mm. mainoskäyttöön.